Vaimoni kotitalo oli myyty. Olimme tyhjentämässä sitä. Varasto oli viimeisen 30 vuoden historian arkeologinen kultakaivos. Tuli mieleen, että kun tuollaista omakotitalon varastoa alkaa tyhjentämään, se on kuin puun kuorimista vuosirengas kerrallaan. Päällimmäisenä on mennyt vuosi ja alimmaisena ensimmäinen. Vuosirenkaista voidaan tehdä monenlaisia päätelmiä esimerkiksi kasvukausien säistä tai metsäpaloista ja monista muista asioista. Samoin tarkkanäköinen historian tutkija saattaisi pystyä tekemään varastosta monenlaisia päätelmiä perheen kasvamisesta, eri aikakausien harrastuksista, kulloisestakin taloudellisesta tilanteesta, käytössä olleista autoista ja niiden luotettavuudesta, perheen dynamiikasta, ehkä jopa aviopuolisoiden erosta tai vaikkapa talvien lumisuudesta.
Varaston vuosikerrat
Lumisesta talvesta voisi kertoa mm. varastosta löytyvä lumilapio. Se, että varastosta löytyy lumilapio, ei vielä pakosti herätä historian tutkijassa oivalluksia. Onhan Suomessa varmasti lähes jokaisella kiinteistöllä lumilapio. Toistuvien, eri kokoisten lumilapioiden, löytyminen varaston eri kerroksista, herättää kuitenkin ajattelemaan koko varaston syklistä rakennetta. Lumilapiot ovat kuin rajapyykkejä.
Voin eläytyä tilanteeseen. Kun talven ensimmäinen lumipyry yllättää, lumilapiota ei näy missään. On sen tyyppinen tunne, ettei semmoista ole tässä taloudessa ollutkaan. Lumilapio on hautautunut kevät- , kesä- ja syksyvarusteiden alle.
Urho Kekkosta vapaasti käänteisesti siteeraten: ”Se mitä ei näe, sitä ei ole”.
Mieleen tulee ajatus, että nyt hankin kunnon Fiskarssin lumilapion, joka kestää isältä pojalle.